lauantai 30. maaliskuuta 2013

Voihan pääsiäinen

Pääsiäiseksi lähdimme Petterin vanhempien luokse Taivalkoskelle, joka on Kuusamon vieressä (60 km Kuusamoon). Ja mitä päätti tehdä ihanainen Enni? Päivä ennen 10 tunnin ajomatkaa alkoivat ensimmäiset KIIMAN merkit! Ja nyt kun pääsimme tänne pohjoiseen niin hirmuinen miehenkaipuu on päällä. ARGH, juuri kun on odottanut 3 kk tätä ja sitten se tulee todella huonoon ajankohtaan. Nyt vain pidetään sormet ristissä, että kiima jatkuisi pääsiäisen yli, että saataisiin kolli vielä kylään.

Ennin tuskainen olotila ja Kide ihmettelee vieressä

 Enni tsekkailee, josko saisi Kide voisi edes vähän helpottaa tätä ihmeellistä olotilaa

Pääsiäistä vietämme siis kylmässä pohjoisessa, mutta kissat viihtyvät, kun on tilaa ja aurinko lämmittää. Kide on jälleen löytänyt lintulaudan ja katselee lintuja päivittäin.

Kide tsekkailee lintulautojen tarjontaa

Enni huutelee miehenkaipuuta ja Kide ja omistajat yrittävät yhdessä kestää, eli tälläinen pääsiäinen tällä kertaa. 

Hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti!

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Maaliskuun kuulumiset

Maaliskuu on jo puolivälissä ja ainakin jotain on kissallassakin tapahtunut.

Ensimmäiseksi eläinlääkäri kuulumiset, eli Enni-Pennin katkennut hammas jouduttiin poistamaan, mitään muuta hyvää ei tainnut olla kuin se, että tälläinen hammasongelma on ainoa, joka on vakuutuksen vaikutuspiirissä. Haava on parantunut mallikkaasti, eikä edes tarvittu antibioottikuuria. Tälläiseltä näyttää siis Ennin purukalusto tällä hetkellä



Ennillä ei enää siis ole toista kulmahammasta, mutta ei se ole paljon neidin menoa haitannut. Saatiin myös eläinlääkäritodistus näyttelyihin, että kulmahammas on jouduttu poistamaan, mutta veikkaan, että näyttelyitä ei nyt muutenkaan ole vähään aikaan ohjelmassa. Lisäksi Enni näyttää välillä hieman hassulta, kun huuli menee mutrulle, kun ei ole kulmahammasta ohjaamassa toista hammasta huulen alle. Tässä hieman maistiaisia Ennin uudesta ilmeestä



Ennillä on nyt kohta 3 kuukautta edellisestä kiimasta, joten odottavan aika on pitkä. Eli jos Enni kohta juoksisi ja siitä saataisiin pennut alulle, niin kesäpentujahan siellä olisi odotettavissa.  No enhän minä olisi kesällä mihinkään halunnutkaan... Lopuksi vielä naistenpäivän kunniaksi otettu kuva, koska kerrankin tytöt sai kukkia niin täytyihän niitä hieman haistella ja myöskin maistella...